xxx_2020_Kilpailumaastot

Kilpailumaastot

Sprintin karsinta – Košice, Technical University campus

Sprintin karsinta käydään Kosicen teknillisen Yliopiston kampusalueella ja sitä ympäröivillä asuinkorttelialueilla. Alueella sijaitsee myös pieniä puistoja. Korkeuseroja ei juurikaan ole.

Kartta: ISSOM standardi, mittakaava 1:4000 tai 1:3000, käyräväli 2 m, uudelleenkartoitus 2020


Sprintin finaali – Kosicen keskusta

Sprintin finaali käydään aivan Kosicen keskustassa. Alue jakaantuu kahteen osaan, toisaalta Kosicen vanhaan kaupunkiin, toisaalta sen laidalla olevaan suureen puistoon. Alueella ei ole juurikaan korkeuseroja. Molemmat hotellimme sijaitsevat finaalimaaston alueella.

Kartta: ISSOM standardi, mittakaava 1:4000 tai 1:3000, käyräväli 2 m, uudelleenkartoitus 2020


Maastomatkojen karsinta – Budimir

Kilpailumaasto on pääosin nopeakulkuista ja näkyvyys on hyvä. Ainoastaan pienellä alueella on tiheämpää kasvillisuutta. Alueella on tiheä polku- ja tieverkosto.

Kartta: ISOM 2017 standardi, mittakaava 1:7 500 tai 1:10 000 , käyräväli 5 m, uudelleenkartoitus 2020


Keskimatkan finaali – Sigord

Maasto sijaitsee 470 – 520 metrin korkeudessa alueella, jossa ei ole koskaan aiemmin järjestetty suunnistuskilpailuja.  Maasto on monimuotoista eroosion ja maanvyörymien jäljiltä. Puusto on pääosin lehtimetsää, jossa esiintyy myös suoalueita. Maasto on pääosin nopeakulkuista ja näkyvyys on hyvä. Tiheämpää kasvillisuutta esiintyy ainoastaan muutamilla yksittäisillä alueilla.

Kartta: ISOM standardi 2017, mittakaava 1:7 500 tai 1:10 000, käyräväli 5 m, uudelleenkartoitus 2020


Pitkän matkan finaali – Silica

Pitkän matkan finaali käydään Slovenský kras -luonnonpuiston kuuluisimmassa ja näyttävimmässä osassa. Alue on tunnettu karstimaastostaan, jolle on ominaista syvät maanvajoamat. Maanvajoamissa on 1-3 metrin korkuisia kallioseinämiä, erilaisia kivimuodostelmia sekä rotkoja. Kasvillisuustyyppi vaihtelee nopeakulkuisesta lehtimetsästä avonaisiin ja puoliavonaisiin alueisiin ja toisaalta tiheän kasvillisuuden peittämiin alueisiin.

Kartta: ISSOM standardi 2017, mittakaava 1:7 500 tai 1: 10 000, käyräväli 5 m, uudelleenkartoitus 2020


xxx_Matkakuvaus_tmp

Matkakuvaus, WMOC 2020

 

Julkaisemme Slovakian 2020 WMOC-kisojen matkakuvauksen elokuun 2019 loppuun mennessä.


WMG 2027 Japani

Tulossa

Japanin World Masters Games siirtyy pidettäväksi toukokuussa 2027.

Kilpailut ovat samalla myös WMOC-kilpailut eli kisoissa kilpaillaan yhdellä kertaa sekä WMG- että WMOC-mestaruuksista.

Alustava matka-aikataulu:

  • 13.-19.5.2027 Lisäoptio A (mm. Fuji esikisat & Kioto)
  • 19.-29.5.2027 WMOC perusmatka, sisältäen mm. Osaka-turistisosuuden
  • 29.5.-2.6.2027 Lisäoptio B (mm. Hiroshima & Kobe. Pääpaino turistiohjelmassa, Hiroshimassa myös yksi maastosuunnistuskisa)

Lisäoptio A sijoittuu ajallisesti ennen WMOC-kisaviikkoa ja lisäoptio B kisaviikon jälkeen. Lisäoptiot eivät ole erillisiä itsenäisiä matkoja eikä niille voi osallistua ilman osallistumista WMOC perusmatkalle.

Kaikki päivämäärät ovat toistaiseksi alustavia. Julkaisemme tarkemman matkakuvauksen ja avaamme ilmoittautumisen arviolta heinäkuussa 2026, kun ryhmälentoliput on saatu varattua.

 


WMG 2027 Kansai, Japani

Tämän sivun muut tiedot perustuvat osittain alkuperäiseen, vuoden 2021 ohjelmaan ja tiedot saattavat muuttua vuodelle 2027.

Karttapala ja maastokuva pitkänmatkan finaalin maastosta:


Yhteystiedot

Yhteystiedot

WMOC.FI
Matkanjohtaja
Juha Nappu
gsm 040 – 500 5522
info@wmoc.fi
www.wmoc.fi
Facebook: facebook.com/FiWmoc
Twitter: @FiWmoc

Postiosoite:

wmoc.fi
c/o Lounacom Oy
Tykistökatu 4 B, 5. krs
Werstas, Electrocity
20520 Turku


Y-tunnus: 2495942-7
Matkapalveluyhdistelmien tarjoajien vakuusrekisterinumero: 46/19/Mj


Yleisökilpailu 2019

Yleisökilpailu

Kilpailun yhteydessä käydään yleisökilpailu, johon voivat osallistua myös kaikki alle 35-vuotiaat suunnistajat.

Yleisökilpailussa on tarjolla kymmenen (10) eritasoista sarjaa aina rasti-/tukireittejä myöten, joten sopivan tasoisia ratoja  löytyy myös mukaan lähteville perheen junioreille!

Yleisökilpailussa käydään myös yhteiskilpailu viiden päivän yhteispisteiden perusteella.

Yleisökilpailun radat/sarjat:

  1. 7-10 km, vaikea, M21E, M20
  2. 6-8 km, vaikea, W21E, M21A, M18
  3. 5-7 km, vaikea, W20, W21A, M16
  4. 4-5 km, vaikea, W18, W16
  5. 3-4 km, helppo, W14, M14,
  6. 2,5-3,5 km, helppo, W12, M12
  7. 4-7 km, keskivaikea
  8. 3-5 km, keskivaikea,
  9. 2,5 – 4 km, erittäin helppo
  10. 2-2,5 km rasti-/tukireitti, M8, W8, M10, W10

Ilmoitetut matkat ovat maastokilpailujen matkoja. Sprinteissä matkat ovat lyhyemmät.

Yleisökilpailun hinnat (koko viikko, 5 osakilpailua)

  • Aikuiset: 70 €
  • M/W 16-20: 50 €
  • M/W 8-14: 30 €

Tarvittaessa voimme hoitaa myös alle 35-vuotiaiden matkaosallistujiemme ilmoittautumiset yleisökilpailuun. Mikäli haluat ilmoittautua vain yleisökilpailuun, laita ilmoittautumislomakkeen lisätietoja -kohtaan maininta, mihin yleisökilpailusarjaan haluat osallistua.

 

 


Suomalaismitalistit

WMOC – Suomalaismitalistit 1983-2025


2025 Girona, Katalonia, Espanja

Sprintti

M45 2. Petteri Muukkonen, OK Trian
M70 1. Mikko Sani, Hollolan Urheilijat 46
M80 1. Reijo Haaja, Valkeakosken Haka
M80 2. Olavi Junttila, Helsingin Suunnistajat
W55 2. Sirra Toivonen, Kangasala SK
W70 1. Kaija Purhonen, Hollolan Urheilijat 46
W70 3. Pirkko Kalliola, Maarian Mahti
W95 1. Sole Nieminen, Jämsän Retki Veikot

Keskimatka

M45 1. Petteri Muukkonen, OK Trian
M60 1. Juha Koskinen, Vaajakosken Terä
M75 1. Pekka Kerkola, Helsingin Suunnistajat
M75 2. Ensio Lakanen, Vaajakosken Terä
M80 1. Mauno Hanhela, Haukiputaan Heitto
M80 2. Reijo Haaja, Valkeakosken Haka
M80 3. Heikki Rusko, Vaajakosken Terä
M95 1. Pentti Pelkonen, Keski Karjalan Rasti
W55 3. Sirra Toivonen, Kangasala SK
W65 2. Kirsi Kihlström, Rasti E4
W85 2. Pirkko Tahvanainen, Hollolan Urheilijat 46
W95 1. Sole Nieminen, Jamsan Retki Veikot

Pitkä matka

M45 2. Petteri Muukkonen, OK Trian
M70 3. Tapio Tikkanen, Savon Suunta
M75 3. Simo Helkkula, Pitäjänmäen Tarmo
M80 1. Heikki Rusko, Vaajakosken Terä
M80 2. Mauno Hanhela, Haukiputaan Heitto
W95 1. Sole Nieminen, Jämsän Retki-Veikot


2024 Turku, Suomi

Sprintti
M40 1. Antti Parjanne, Lynx
M40 3. Mårten Boström, IFK Lidingo SOK
M45 1. Petteri Muukkonen, OK Trian
M45 2. Janne Weckman, Vehkalahden Veikot
M50 1. Manu Mutka, Turun Metsänkävijät
M55 3. Antti Virtanen, Hämeenlinnan Suunnistajat
M60 1. Juha Koskinen, Vaajakosken Terä
M60 2. Pekka Kiljunen, Anttolan Urheilijat
M70 2. Lauri Kekoni, Helsingin Suunnistajat
M75 2. Kari Sane, Helsingin Suunnistajat
M75 3. Olli Lehtinen, Ivosport
M80 1. Heikki Rusko, Vaajakosken Tera
M85 3. Heikki Rantala, Epilän Esa
W35 2. Outi Hytönen, Kangasala SK
W40 1. Merja Rantanen, Jämsän Retki Veikot
W40 2. Kati Korhonen, Suunta Jyvaskylä
W45 2. Sanna Paukkunen, MS Parma
W45 3. Maija Heikkilä, Espoon Akilles
W50 1. Yvonne Gunell, Pargas IF
W55 1. Sirra Toivonen, Kangasala SK
W55 3. Sari Saarijarvi, Rasti Nokia
W60 3. Päivi Lassila, RasTiimi
W70 2. Pirkko Kalliola, Maarian Mahti
W85 3. Elli Pelkonen, Keski Karjalan Rasti
W95 1. Sole Nieminen, Jämsän Retki Veikot

Keskimatka
M35 1. Fredric Portin, IF Brahe
M40 2. Tuomo Mäkelä, Angelniemen Ankkuri
M45 1. Jani Lakanen, Helsingin Suunnistajat
M45 2. Mats Haldin, Halden SK
M45 3. Jarkko Huovila, Kalevan Rasti
M50 1. Manu Mutka, Turun Metsänkävijät
M55 2. Antti Virtanen, Hämeenlinnan Suunnistajat
M55 3. Marko T Loukkalahti, Hiidenkiertäjät
M60 1. Leo Pyymäki, Espoon Suunta
M65 2. Pekka Fincke, Vehkalahden Veikot
M75 2. Veikko Loukonen, Piikkiön Kehitys
M80 1. Heikki Rusko, Vaajakosken Terä
M80 2. Raimo Karvonen, Suomusjärven Sisu
M85 3. Esko Kilo, Lappeen Riento
W35 1. Heini Saarimäki, Angelniemen Ankkuri
W35 2. Outi Hytönen, Kangasala SK
W35 3. Jenny Finnas, Malax IF
W40 1. Merja Rantanen, Jämsän Retki-Veikot
W40 2. AnniMaija Fincke, Tampereen Pyrintö
W40 3. Bodil Helgerud, Halden SK
W45 3. Sanna Paukkunen, MS Parma
W50 1. Yvonne Gunell, Pargas IF
W50 3. Heidi Salonen, Helsingin Suunnistajat
W55 3. Annika Viilo, Tampereen Pyrintö
W60 3. Paivi Lassila, RasTiimi
W65 3. Anne Pelto Huikko, Hiisirasti
W70 1. Pirkko Kalliola, Maarian Mahti
W85 3. Elli Pelkonen, Keski-Karjalan Rasti
W95 1. Sole Nieminen, Jämsän Retki-Veikot

Pitkä matka
M35 1. Fredric Portin, IF Brahe
M40 2. Mårten Boström, IFK Lidingo SOK
M40 3. Tuomo Mäkelä, Angelniemen Ankkuri
M45 1. Mats Haldin, Halden SK
M45 3. Petteri Muukkonen, OK Trian
M50 1. Manu Mutka, Turun Metsänkävijät
M50 2. Vesa Kankaanpää, OK77
M55 2. Antti Virtanen, Hämeenlinnan Suunnistajat
M55 3. Timo Helin, Vakka-Rasti
M60 1. Leo Pyymäki, Espoon Suunta
M65 2. Ari Kattainen, Hyvinkään Rasti
M70.3. Lauri Kekoni, Helsingin Suunnistajat
M75 1. Taisto Kemppainen, Vaalan Karhu
M75 2. Tapio Peippo, Joutsenon Kullervo
M80 3. Heikki Rusko, Vaajakosken Terä
M90 2. Ole Andersson, Nagu IF FIN
M90 3. Pertti Laurila, Espoon Suunta
W35 1. Heini Saarimäki, Angelniemen Ankkuri
W35 2. Outi Hytönen, Kangasala SK
W40 1. Merja Rantanen, Jämsän Retki-Veikot
W40 2. AnniMaija Fincke, Tampereen Pyrintö
W45 3. Päivi Autio, Yläneen Kiri
W50 1. Yvonne Gunell, Pargas IF
W50 3. Sanna Nymalm, Pargas IF
W55 1. Annika Viilo, Tampereen Pyrintö
W55 3. Sirra Toivonen, Kangasala SK
W60 3. Anne Nurmi, Angelniemen Ankkuri
W70 1. Erja Raiko, Hyvinkään Rasti
W70 2. Vappu Hyvärinen, Saarijärven Pullistus
W70 3. Irmeli Saari, Hirvensalon Heitto
W75 1. Eeva Liisa Korkeakangas, Rasti-Jussit
W95 1. Sole Nieminen, Jämsän Retki-Veikot


2023 Kosice, Slovakia

Sprintti
M55 1. Matti Vainionpää, Rasti-Jussit
M60 2. Juha Koskinen, Vaajakosken Terä
M65 1. Jyrki Routsi, Kauvatsan Ponteva
M70 2. Peter Kronholm, IF Brahe.
M70 3. Mikko Sani, Hollolan Urheilijat -46
M75 2. Teuvo Lehtinen, SOC Asikkala
M75 3. Veikko Loukonen, Piikkion Kehitys
M80 1. Olavi Junttila, Helsingin Suunnistajat
M80 2. Heikki Rusko, Vaajakosken Terä
W60 3. Virpi Juutilainen, SK Vuoksi
W80 2. Leena Paatero, Espoon Suunta
W80 3. Elli Pelkonen, Keski-Karjalan Rasti

Keskimatka
M45 1. Petteri Muukkonen, OK Trian
M75 1. Ensio Lakanen, Vaajakosken Terä
M75 3. Mauno Hanhela, Haukiputaan Heitto
M80 1. Heikki Rusko, Vaajakosken Terä
W50 3. Heidi Salonen, Helsingin Suunnistajat
W70 3. Sirpa Koivula, Helsingin Suunnistajat

Pitkä matka
M40 1. Esa Huttunen, Turun Metsänkävijät
M45 2. Petteri Muukkonen, OK Trian
M55 2. Risto Haikonen, Anttolan Urheilijat
M75 1. Ensio Lakanen, Vaajakosken Terä
M75 2. Veikko Loukonen, Piikkiön Kehitys
M80 2. Timo Rapakko, Lounais-Hämeen Rasti
M85 2. Veijo Tahvanainen, Lahden Suunnistajat-37
W65 2. Anne Pelto-Huikko, Hiisirasti
W70 2. Irmeli Saari, Hirvensalon Heitto
W75 1. Eeva-Liisa Korkeakangas, Rasti-Jussit


2022 Vieste, Italia

Sprintti
M45 2. Manu Mutka, Turun Metsänkävijät
M70 1. Mikko Sani, Hollolan Urheilijat 46
W40 1. Katri Lindeqvist, Paimion Rasti
W45 3. Sanna Paukkunen
W55 1. Annika Viilo, Tampereen Pyrintö
W85 2. Eila Pekkarinen, Keravan Urheilijat
W95 1. Sole Nieminen, Jämsän Retki Veikot

Keskimatka

M45 2. Petteri Muukkonen, OK Trian
M50 1. Janne Salmi, Turun Suunnistajat
M55 1. Matti Yliluikki, Suomusjärven Sisu
M70 2. Raimo Hyyryläinen, Juvan Urheilijat
M75 1. Timo Peltola, MS Parma
M75 2. Veikko Loukonen, Piikkion Kehitys
W40 1. Katri Lindeqvist, Paimion Rasti
W45 1. Yvonne Gunell, Pargas IF
W55 1. Annika Viilo, Tampereen Pyrintö
W55 3. Sari Koskinen, Hiisirasti
W70 3. Irmeli Saari, Hirvensalon Heitto
W95 1. Sole Nieminen, Jämsän Retki Veikot

Pitkä matka

M45 1. Petteri Muukkonen, OK Trian
M50 2. Janne Salmi, Turun Suunnistajat
M45 3. Tapio Pera, Rajamäen Rykmentti
M65 1. Jorma Nissila, Kokkolan Suunnistajat
M70 3. Raimo Hyyryläinen, Juvan Urheilijat
M75 1. Veikko Loukonen, Piikkion Kehitys
M80 3. Seppo Jokipelto, Hollolan Urheilijat 46
W45 1. Yvonne Gunell, Pargas IF
W50 1. Vroni Koenig Salmi
W55 1. Annika Viilo, Tampereen Pyrintö
W75 3. Tuulikki Karvinen, Helsingin Suunnistajat
W85 3. Leena Piskonen, NAVI
W95 1. Sole Nieminen, Jämsän Retki Veikot


2021 Velence, Unkari

Sprintti

M65 3. Jouko Malinen, Rajamäen Rykmentti
M70 1. Raimo Hyyryläinen, Juvan Urheilijat
M75 1. Mauno Hanhela, Haukiputaan Heitto
M75 2. Heikki Rusko, Vaajakosken Terä
M75 3. Erkki Kivistö, Pihkaniskat
W50 3. Virpi Palmen, Espoon Suunta
W80 2. Elli Pelkonen, Keski-Karjalan Rasti
W90 1. Sole Nieminen, Jämsän Retki-Veikot

Keskimatka

M50 1. Tero Heikkilä, Paimion Rasti
M55 2. Juha Koskinen, Vaajakosken Terä
M70 2. Veikko Loukonen, Piikkiön Kehitys
M70 3. Pauli Rautanen, Järvenpään Palo
M75 1. Timo Peltola, MS Parma
M75 2. Paavo Inkinen, Rasti Jyry
M75 3. Risto Orpana, SOC Asikkala
M90 3. Pentti Pelkonen, Keski-Karjalan Rasti
W70 3. Margareta Haraldsson, Gustavsbergs OK
W75 3. Tuulikki Karvinen, Helsingin Suunnistajat
W80 1. Elli Pelkonen, Keski-Karjalan Rasti
W90 1. Sole Nieminen, Jämsän Retki-Veikot

Pitkä matka

M65 1. Jorma Nissilä, Kokkolan Suunnistajat
M70 3. Veikko Loukonen, Piikkiön Kehitys
M75 1. Jorma Hyyryläinen, Juvan Urheilijat
M75 2. Timo Peltola, MS Parma
M75 3. Paavo Inkinen, Rasti-Jyry
W40 3. Anastasia Routsi, Rasti-Jyry
W80 1. Elli Pelkonen, Keski-Karjalan Rasti
W90 1. Sole Nieminen, Jämsän Retki-Veikot


2020

Vuonna 2020 kilpailuja ei järjestetty koronan takia.


2019 Riika, Latvia

Sprintti

W80 3. Elli Pelkonen, Keski Karjalan Rasti
W90 2. Sole Nieminen, Jämsän Retki Veikot

Sprintin mitalilistauksessa mukana vain hyväksytyt sarjat

Keskimatka

M65 3. Matti Hautala, ONMKY
M75 1. Raimo Karvonen, Suomusjarven Sisu
M85 3. Heikki Lario, Rastivarsat
W35 2. Anni Heikkonen, MS Parma
W40 3. Päivi Autio, Hiisirasti
W45 1. Yvonne Gunell, Pargas IF
W50 1. Sirra Toivonen, Kangasala SK
W70 3. Eeva Liisa Korkeakangas, RastiJussit
W90 2. Sole Nieminen, Jämsän Retki Veikot

Pitkä matka

M40 2. Petteri Muukkonen, OK Trian
M50 1. Matti Yliluikki, Suomusjärven Sisu
M55 2. Juha Koskinen, Vaajakosken Tera
M60 1. Eero Junkala, Kannuksen Ura
M65 2. Matti Hautala, ONMKY
M70 1. Veikko Loukonen, Piikkion Kehitys
M70 3. Pertti Nieminen, Rajamaen Rykmentti
M75 2. Raimo Karvonen, Suomusjarven Sisu
W35 2. Anni Heikkonen, MS Parma
W40 3. Sanna Paukkunen, MS Parma
W45 3. Yvonne Gunell, Pargas IF
W50 1. Sirra Toivonen, Kangasala SK
W55 3. Anna Lea Rantalainen, Lahden Suunnistajat 37
W90 1. Sole Nieminen,Jämsän Retki Veikot


2018 Kööpenhamina, Tanska

Sprintti

M55 3. Pekka Kiljunen Anttolan Urheilijat
M65 3. Mikko Sani Hollolan Urheilijat 46
M70 3. Veikko Loukonen Piikkiön Kehitys
M75 3. Timo Rapakko, Suomusjärven Sisu
M95 1. Unto Nyystilä Laihian Luja
W35 3. Mia Taini, Jämsän Retki Veikot
W40 3. Elli Virta Lynx
W50 2. Sirra Toivonen, Kangasala SK
W75 2. Leena Paatero Espoon Suunta
W90 1. Sole Nieminen Jamsän Retki Veikot

Keskimatka

M40 2. Petteri Muukkonen OK Trian
M50 3. Risto Haikonen Anttolan Urheilijat
M70 2. Pertti Nieminen Rajamäen Rykmentti
M75 1. Juhani Mäkinen, Saloisten Reipas
M80 3. Tapio Patana Vetelin Urheilijat
M90 2. Arvo Majoinen Raja Karjalan Rasti
W40 2. Elli Virta Lynx
W45 3. Heidi Salonen Helsingin Suunnistajat
W50 1. Sirra Toivonen Kangasala SK
W50 2. Annika Viilo Tampereen Pyrintö
W55 3. Anne Nurmi, Angelniemen Ankkuri
W60 2. Anne Pelto Huikko Hiisirasti
W65 3. Pirkko Kalliola, Maarian Mahti
W70 3. Eeva Liisa Korkeakangas RastiJussit
W90 2. Sole Nieminen Jamsän Retki Veikot

Pitkä matka

M40 1. Petteri Muukkonen OK Trian
M45 2. Manu Mutka Turun Metsänkävijät
M60 3. Eero Junkala Kannuksen Ura
M70 2. Veikko Loukonen Piikkiön Kehitys
M75 2. Reijo Haaja Valkeakosken Haka
M90 2. Arvo Majoinen Raja Karjalan Rasti
M95 1. Unto Nyystila Laihian Luja
W35 3. Tiina Väre Someron Esa
W40 3. Elli Virta Lynx
W50 2. Annika Viilo Tampereen Pyrintö
W90  2.Sole Nieminen Jamsan Retki Veikot


2017 Auckland, Uusi-Seelanti

Sprintti
M40 1. Petteri Muukkonen
M85 2. Pertti Laurila
W35 3. Paivi Autio
W40 3. Eveliina Muukkonen
W65 3. Arja Nurminen

Pitkä matka

M35 1. Samuli Salmenoja
M40 1. Petteri Muukkonen
M55 3. Kari Lehto
M60 2. Jorma Nissilä
M65 1. Markku Pietikäinen
M80 2. Toivo Ryyppö
M85 2. Pentti Pelkonen
W35 1. Paivi Autio
W40 3. Satu Tahvonen
W45 2. Sanna Nymalm
W55 3. Merja Airaksinen
W60 2. Pirkko Kalliola
W65 3. Arja Nurminen
W80 3. Leena Piskonen


2016 Tallinna, Viro

Sprintti
M40 1. Petteri Muukkonen Vehkalahden Veikot
M45 2. Janne Salmi Turun Suunnistajat
M45 3. Tero Heikkilä Paimion Rasti
M55 3. Kari Lehto Turun Metsänkävijät
M60 3. Jorma Nissilä Kokkolan Suunnistajat
M65 1. Raimo Hyyryläinen Juvan Urheilijat
M65 3. Kai Saksman OK TON
M70 1. Olli Lehtinen Turun Suunnistajat
M70 2. Risto Orpana SOC Asikkala
M70 3. Timo Peltola MS Parma
M90 1. Arvo Majoinen Raja-Karjalan S
W35 2. Katri Lindeqvist Paimion Rasti
W35 3. Elli Virta OK Trian
W50 2. Anne Nurmi Angelniemen Ank
W50 3. Annamari Vierikko
W85 3. Sole Nieminen Jämsän Retk

Pitkä matka

M40 1. Petteri Muukkonen Vehkalahden V
M40 2. Jani Virta OK Trian
M40 3. Simo Martomaa Kalevan Rasti
M60 2. Jorma Nissilä Kokkolan Suunnistajat
M65 1. Tapio Peippo SK Vuoksi
M65 3. Pekka Kerkola Hämeenlinnan Tarm
M70 1. Risto Wessman Hiidenkiertäjät
M70 2. Heikki Rusko Vaajakosken Ter
M70 3. Jorma Hyyryläinen Nav
M80 2. Tapio Patana Vetelin Urheilijat
M85 1. Pentti Pelkonen Keski-Karjalan Rasti
M85 2. Eero Liski Lounais-Hämeen Rasti
M90 1. Arvo Majoinen Raja-Karjalan Suunnistajat
W35 1. Elli Virta OK Trian
W35 3. Sanna Paukkunen MS Parma
W50 1. Annika Viilo Tampereen Pyrintö
W55 2. Sirkka Oikarinen Tampereen Pyrint
W65 2. Vappu Hyvärinen Saarijärven Pullistu
W85 3. Sole Nieminen Jämsän Retki-Veikot


2015 Göteborg, Ruotsi

Sprintti

M35 2. Petteri Muukkonen Vehkalahden Ve.
M40 3. Markus Airila Keravan Urheil.
M45 3. Timo Karppinen SK Pohjantähti, FI
M55 3. Juhani Jetsonen SJJ
M65 3. Erkki Ylikoski Kankaanpään Su
M70 1. Mauno Hanhela Haukiputaan He.
W35 2. Elli Virta OK Trian
W40 1. Yvonne Gunell Pargas IF
W75 1. Pirkko Tahvanainen HU-46

Pitkä matka

M35 1. Petteri Muukkonen Vehkalahden Ve
M35 3. Samuli Salmenoja MS Parma
M40 2. Anders Åkerman Hiidenkiertäjä.
M45 1. Timo KarppinenSK Pohjantähti, FIN
M45 2. Kimmo Gynther Itä-Hämeen Ras.,
M45 3. Sören Nymalm Pargas IF,
M55 3. Juhani Jetsonen SJJ
M65 2. Tapio Peippo SK Vuoksi/
M85 2. Arvo Majoinen Raja-Karjalan .,
M85 3. Pentti Pelkonen Keski-Karjalan
M90 2. Unto Nyystilä Laihian Luja,
W35 2. Elli Virta OK Trian,
W40 1. Yvonne Gunell Pargas IF
W45 3. Mirka Haataja EsSu,
W50 1. Annika Viilo Tampereen Pyri.
W55 2. Kirsi Kihlström Rasti E4
W75 1. Pirkko Tahvanainen HU-46/


2014 Porto Alegre, Brasilia

Sprintti

M35 2. Samuli Salmenoja
M40 2. Mikko Väisänen
M45 1. Janne Salmi
M80 2. Asko Brax
M85 1. Arvo Majoinen
M85 2. Kauko Kimpimäki
W35 3. Päivi Autio
W50 1. Anne Nurmi

Pitkä matka

M40 1. Mikko Väisänen
M45 1. Janne Salmi
M50 2. Leif Haajanen
M60 1. Markku Pietikäinen
M85 3. Arvo Majoinen
W35 2. Päivi Autio
W50 1. Anne Nurmi


2013 Sestriere, Italia

Sprintti

M35 1. Petteri Muukkonen
M40 1. Manu Mutka
M45 2. Petri Laaksonen
M55 2. Anssi Juutilainen
M55 3. Jyrki Routsi
M65 2. Tapio Leino
M85 2. Erkki Lätti
W35 3. Yvonne Gunell
W65 3. Ritva Kajava
W75 1. Eila Pekkarinen
W85 1. Sole Nieminen

Pitkä matka

M35 1. Petteri Muukkonen
M40 2. Manu Mutka
M55 1. Jukka-Pekka Rantio
M60 2. Markku Pietikäinen
M65 2. Mauno Hanhela
M75 1. Veijo Tahvanainen
M80 2. Pentti Pelkonen
M85 3. Erkki Lätti
W35 1. Yvonne Gunell
W35 3. Elli Virta
W40 2. Sanna Nymalm
W55 3. Anne Pelto-Huikko
W60 1. Päivi Kekki
W65 2. Pirjo Kurppa
W65 3. Eeva-Liisa Korkeakangas
W85 3. Sole Nieminen


2012 Bad Harzburg,Saksa

Sprintti

M35 1. Petteri Muukkonen
M40 3. Jari Ikäheimonen
M60 2. Rauli Helkkula
M60 3. Markku Pietikäinen
M65 2. Risto Orpana
M65 3. Mauno Hanhela
W35 3. Taru Ikäheimonen
W85 1. Sole Nieminen

Pitkä matka

M35 1. Petteri Muukkonen
M60 1. Markku Pietikäinen
M60 2. Raimo Hyyryläinen
M60 3. Rauli Helkkula
M65 1. Matti Kattilakoski
M65 3. Risto Wessman
M80 2. Pertti Laurila
M85 1. Arvo Majoine
W50 1. Kirsi Kihlström
W75 1. Eila Pekkarinen
W85 1. Sole Nieminen


2011 Pecs, Unkari

M35 1. Petri Noponen
M35 2. Mikko Väisänen
M40 1. Janne Salmi
M50 3. Juhani Jetsonen
M65 1. Risto Orpana
M65 3. Pertti Ahtiainen
M80 1. Eero Liski
M80 2. Mauri Rantala
M85 1. Arvo Majoinen
M90 1. Eero Tuuteri
M95 1. Erkki Luntamo
W40 3. Virpi Palmen
W45 3. Anne Nurmi
W80 1. Sole Nieminen

Pitkä matka

M35 1. Manu Mutka
M35 2. Mikko Väisänen
M35 3. Petri Noponen
M40 1. Janne Salmi
M55 3. Jukka-Pekka Rantio
M60 2. Tapio Peippo
M60 3. Pertti Päivänranta
M65 1. Risto Orpana
M65 2. Tuomo Peltola
M65 3. Raimo Karvonen
M70 2. Veijo Tahvanainen
M80 2. Erkki Lätti
M80 3. Mauri Rantala
M85 1. Arvo Majoinen
M90 1. Eero Tuuteri
W40 2. Mirka Haataja
W45 2. Anne Nurmi
W65 3. Helena Mannervesi
W80 1. Sole Nieminen


2010 Neuchâtel, Sveitsi

Sprintti

M60 1. Risto Orpana
M80 1. Erkki Lätti
M95 1. Erkki Luntamo
W35 1. Yvonne Gunell
W35 3. Katja Mjøsund
W45 3. Annamari Vierikko
W70 1. Eila Pekkarinen
W80 1. Sole Nieminen

Pitkä matka

M35 1. Petri Noponen
M45 1. Keijo Parkkinen
M60 1. Tapio Peippo
M65 2. Heimo Hongisto
M80 2. Erkki Lätti
M85 2. Vilho Himanen
M85 3. Jouko Knaapi
M95 1. Erkki Luntamo
W35 1. Yvonne Gunell
W35 3. Mari Väisänen
W40 3. Teresa Kollanen
W60 3. Kyllikki Kauppinen
W80 2. Sole Nieminen


2009 Sydney, Australia

Sprintti

M40 3. Tero Heikkilä
M60 1. Ossi Lakkala
W35 3. Leena Ojala
W70 2. Eila Pekkarinen

Pitkä matka

M55 3. Markku Piironen
M60 2. Tapio Peippo
M60 3. Matti Kattilakoski
M65 2. Juhani Jokinen
W55 2. Sinikka Illaru


2008 Marinha Grande, Portugali

Sprintti

M35 1. Petri Noponen
M60 1. Matti Railimo
M60 3. Risto Orpana
M65 3. Keijo Koivula
M90 1. Erkki Luntamo
W35 1. Katja Honkala
W35 3. Tessa Rautio
W50 2. Anne Pelto-Huikko
W65 3. Rauni Muikku
W70 1. Eila Pekkarinen
W80 1. Sole Nieminen

Pitkä matka

M35 1. Petri Noponen
M45 1. Reijo Bister
M50 1. Ari Kattainen
M60 1. Veikko Loukonen
M65 2. Juhani Mäkinen
M70 1. Veijo Tahvanainen
M75 3. Paavo Pystynen
M80 1. Erkki Latti
M80 3. Arvo Majoinen
M90 2. Erkki Luntamo
W35 3. Virpi Palmén
W45 1. Anne Nurmi
W45 2. Auli Hovikorpi
W50 3. Merja Puromies
W80 2. Sole Nieminen


2007 Kuusamo, Suomi

M35 1. Janne Salmi
M35 3. Sören Nymalm
M40 1. Timo Karppinen
M40 2. Keijo Parkkinen
M40 3. Seppo Mäkinen
M45 1. Ari Kattainen
M45 2. Ilkka Peltola
M45 3. Juha Tuomisto
M50 1. Jukka-Pekka Rantio
M50 2. Jorma Nissilä
M50 3. Pekka Fincke
M55 1. Tapio Peippo
M55 2. Taisto Kemppainen
M60 1. Veikko Loukonen
M60 2. Paavo Inkinen
M60 3. Timo Harju
M65 3. Yrjö Nikkinen
M70 2. Reijo Lehkonen
M70 3. Pertti Salminen
M75 1. Mauri Rantala
M75 2. Eero Liski
M75 3. Ville Asikainen
M80 1. Arvo Majoinen
M80 2. Tauno Fincke
M85 1. Vilho Himanen
M85 3. Eero Tuuteri
M90 1. Erkki Luntamo
W35 3. Sanna Nymalm
W40 1. Teresa Kollanen
W40 2. Annamari Vierikko
W40 3. Elina Raijas
W45 1. Sirkka Oikarinen
W45 3. Kirsi Kihlström
W50 2. Hennariikka Lonka
W55 2. Irmeli Laine
W55 3. Maarit Juura
W60 1. Maija Verha
W60 3. Eila Palomäki
W65 3. Pirkko Tahvanainen
W75 1. Raila Sinkkilä
W75 2. Leena Ikkala
W75 3. Gunnel Snellman
W80 1. Sole Nieminen


2006 Wiener Neustadt, Itävalta

M35 3. Jussi Aumo
M50 3. Jorma Nissilä
M55 1. Tapio Peippo
M60 1. Risto Orpana
M60 3. Timo Peltola
M65 3. Veijo Tahvanainen
M70 2. Alpo Nisula
M70 3. Arvo Mikkonen
M75 1. Eero Liski
M75 2. Mauri Rantala
M80 2. Ensio Salomaa
M85 3. Eero Tuuteri
M90 1. Erkki Luntamo
W45 3. Virpi Juutilainen


2005 Edmonton, Kanada

M35 1. Esko Ylikangas
M35 2. Janne Salmi
M40 2. Petri Laaksonen
M55 1. Matti Railimo
M60 1. Juhani Jokinen
M60 2. Juhani Mäkinen
M60 3. Pertti Ahtiainen
M65 3. Olavi Erkkilä
M75 1. Pentti Pelkonen
M75 2. Ilkka Makkonen
M75 3. Aarne Puurtinen
W35 2. Katri Haataja
W55 1. Kyllikki Kauppinen
W55 3. Katariina Peltola
W70 1. Aune Jalava
W75 3. Ritva Saarikoski


2004 Asiago, Italia

M40 3. Mika Vuorela
M45 2. Heikki Peltola
M45 3. Ari Kattainen
M55 1. Tapio Peippo
M55 3. Jouni Savelainen
M60 3. Juhani Mäkinen
M65 2. Veijo Tahvanainen
M75 2. Arvo Majoinen
M90 1. Erkki Luntamo
W65 2. Eila Pekkarinen
W70 3. Leena Ikkala
W75 2. Sole Nieminen


2003 Halden, Norja

M35 1. Risto Haikonen
M35 2. Matti Vainionpää
M35 3. Keijo Parkkinen
M55 1. Veikko Loukonen
M55 2. Risto Wessman
M55 3. Matti Railimo
M60 2. Reino Österberg
M65 1. Veijo Tahvanainen
M65 3. Reijo Lehkonen
M75 2. Arvo Majoinen
M85 1. Erkki Luntamo
W35 1. Jaana Pietilä
W40 2. Anne Nurmi
W55 3. Saga Pått
W70 1. Eila Rintanen
W75 1. Sole Nieminen


2002 Bendigo, Australia

M35 1. Timo Nurmela
M55 2. Risto Orpana
W45 3. Marja-Leena Väli-Klemelä
W55 3. Kati Peltola
W70 1. Aune Jalava
W70 2. Pirkko Salmenkylä


2001 Nida, Liettua

M40 1. Roald v. Schoultz
M50 3. Tapio Peippo
M55 1. Risto Orpana
M60 2. Veijo Tahvanainen
M60 3. Markku Salo
M65 1. Alpo Nisula
M65 3. Arvo Mikkonen
M70 2. Mauri Rantala
M75 1. Arvo Majoinen
M80 2. Valter Hirvonen
M80 3. Eero Tuuteri
M85 1. Erkki Luntamo
M85 2. Esko Elmiö
W35 3. Sari Salo
W50 2. Liisa Veijalainen
W50 3. Kati Peltola
W55 1. Hillevi Syväterä
W55 3. Helena Mannervesi
W65 3. Eila Rintanen


2000 Feilding, Uusi Seelanti

M35 2. Petteri Kähäri
M40 3. Esa Kinnunen
M50 1. Risto Orpana
M50 2. Pertti Nieminen
M50 3. Tapio Peippo
M55 1. Matti Kattilakoski
M55 2. Juhani Jokinen
M55 3. Raimo Nissi
M60 1. Olavi Erkkilä
M65 3. Paavo Pystynen
M70 3. Pentti Pelkonen
M85 1. Armas Salusvuori
W35 1. Tuulikki Salmenkylä
W35 3. Maarit Ritakallio
W50 1. Vuokko Pesonen
W50 2. Katariina Peltola
W55 3. Hillevi Syväterä
W65 2. Aune Jalava


1999 Aarhus, Tanska

M40 2. Ari Kattainen
M50 2. Timo Harju
M50 3. Veikko Loukonen
M55 2. Raimo Karvonen
M65 2. Arvo Mikkonen
M65 3. Paavo Pystynen
M70 3. Aarne Puurtinen
M75 2. Jouko Knaapi
M85 2. Esko Elmiö
W35 2. Anne Nurmi
W35 3. Auli Hovikorpi
W60 2. Eila Pekkarinen
W65 2. Eila Rintanen
W70 2. Sole Nieminen


1998 Novy Bor, Tsekki

M35 3. Markku Kaartinen
M40 2. Jukka-Pekka Rantio
M45 2. Börje Vartiainen
M50 1. Timo Peltola
M55 3. Martti Kemppi
M60 1. Paavo Kinnunen
M60 2. Pertti Salminen
M60 3. Johannes Varkoi
M65 1. Paavo Pystynen
M85 1. Esko Elmiö
W60 2. Hilkka Savolainen
W65 2. Pirkko Salmenkylä


1997, Minnesota, USA

M45 3. Pertti Päivänranta
M50 3. Leo Jokinen
M55 3. Veijo Tahvanainen
M60 1. Alpo Nisula
M60 2. Kalevi Puusaari
M65 1. Paavo Pystynen
M65 3. Juhani Salmenkylä
M70 2. Arvo Majoinen
M85 1. Tauno Jääskeläinen
W45 1. Irmele Laine
W45 3. Kyllikki Kauppinen
W70 2. Sole Nieminen
W90 1. Kaarina Paananen


1996 Murcia, Espanja

M35 3. Ari Kattainen
M40 2. Jukka-Pekka Rantio
M45 1. Pertti Päivänranta
M50 3. Markku Salminen
M55 2. Rauno Hakala
M55 3. Olavi Erkkilä
M60 2. Alpo Nisula
M65 3. Pentti Palkonen
W35 2. Paula Paivinen
W45 1. Irmeli Laine
W45 2. Leena Savonen
W65 3. Hanna Nuorane
W90 1. Kaarina Paananen


1995 Pietari, Venäjä

M35 1. Ari Kattainen
M35 2. Timo Partanen
M35 3. Timo Asikainen
M40 1. Pertti Päivänranta
M45 1. Pauli Rautanen
M45 2. Markku Salminen
M50 1. Juhani Pikkarainen
M50 3. Pertti Ahtiainen
M55 2. Pertti Salminen
M60 1. Paavo Pystynen
M60 2. Arvo Mikkonen
M65 3. Ilkka Makkonen
M80 1. Erkki Luntamo
W50 2. Sisko Puhakka
W55 3. Pirkko Tahvanainen
W60 1. Eila Rintanen
W75 3. Annikki Hermola
W90 1. Katarina Paananen


1994 Strathspey, Iso-Britannia

M35 1. Ari Anjala
M40 3. Börje Vartiainen
M45 2. Veikko Loukonen
M55 3. Paavo Huopainen
M80 1. Erkki Luntamo
M80 3. Esko Elmiö
W35 3. Outi Borgeström-Anjala
W40 3. Päivi Kekki
W45 2. Tuula Forsman
W70 3. Ebba Frilund
W75 3. Annikki Hermola


1992 Tasmania, Australia

M45 1. Risto Orpana
M45 2. Timo Peltola
M50 1. Seppo Vänttinen
M60 2. Juhani Salmenkylä
M70 3. Olavi Mäenpää
W40 2. Vuokko Pesonen
W60 2. Pirkko Salmenkylä
W70 3. Kerttu Junttila


1990 Körmend, Unkari

M40 1. Timo Harju
M40 2. Rauno Vanhalakka
M45 2. Pekka Hakala
M50 3. Pauli Siitonen
M55 1. Arvo Mikkonen
M60 3. Pentti Pelkonen
M65 2. Erkki Lonka
M70 2. Pentti Poronurmi
M75 2. Jouko Varjola
W35 1. Hennariikka Lonka
W40 3. Kati Peltola
W45 2. Tuula Kemppi
W50 2. Eila Pekkarinen
W50 3. Pirkko Tahvanainen
W55 1. Aune Jalava
W70 1. Annikki Hermola


1986 Mysen, Norja

M35 1. Jussi Salusvuori
M40 3. Seppo Kaarnijärvi
M50 3. Kalervo Laurila
M55 3. Kalevi Räty
W35 3. Anneli Hämäläinen
W40 2. Helena Mannervesi
W55 3. Tyyne Leskinen


1983 Lahti, Suomi

M35 2. Reino Ahonen
M35 3. Seppo Korpinen
M40 2. Juhani Jokinen
M40 3. Martti Kemppi
M45 1. Tentto Sallinen
M45 3. Pentti Saarinen
M50 2. Juhani Salmenkylä
M50 3. Aarne Neuvonen
M55 3. Mauri Penttilä
M60 3. Vitalis Andersson
M70 1. Erkki Sarkkinen
W35 2. Helena Mannervesi
W35 3. Anja Vilen
W40 2. Hilkka Karjalainen
W45 1. Raili Sallinen
W45 3. Maija Aijala
W50 3. Pirkko Salmenkylä
W55 3. Irja Niemelä
W60 3. Kerttu Junttila

Yvonne Gunell / Pargas IF
Sole Nieminen, Jämsän Retki Veikot
Anni Heikkonen / MS Parma
Sanna Paukkunen / MS Parma
Mia Taini, Jämsän Retki Veikot
Elli Virta, Lynx
Sirra Toivonen, Kangasala SK
Pekka Kiljunen, Anttolan Urheilijat
Päivi Autio, Hiisi
Kari Lehto, TuMe
Juhani Jokinen, Martti Kemppi

Onko sinulla kuvia aiempien kisojen suomalaismitalisteista, joita haluat julkaistavan tällä sivulla? Lähetä kuva sähköpostilla osoitteeseen info@wmoc.fi. Liitä mukaan tieto kuvaajasta, kuvausajankohdasta, kuvassa esiintyvistä henkilöistä sekä missä wmoc-kisassa kuva on otettu. Varmistathan, että sinulla on kuvaajan lupa julkaisuun, mikäli et itse ole kuvan ottaja.

Lähettämällä kuvan annat wmoc.fi:lle oikeuden käyttää kuvaa wmoc.fi www-sivulla, sekä wmoc.fi:n sosiaalisen median kanavissa. wmoc.fi pidättää oikeuden olla julkaisematta lähetettyjä kuvia.


Tietosuojaseloste

wmoc.fi tietosuojaseloste

1. Rekisterinpitäjä

Lounacom Oy, Tykistökatu 4 B, 20520 Turku, Y-tunnus 2495942-7, gsm 040-5005522, info@wmoc.fi

2. Rekisteröidyt

wmoc.fi asiakkaat

3. Henkilötietojen käyttötarkoitus

Henkilötietoja käsitellään rekisteröidyn asiakassuhteen perusteella.

Henkilötietoja käsitellään vain ennalta määriteltyihin tarkoituksiin, jotka ovat seuraavat:

  • Asiakkaiden rekisteröinti
  • Matkapalveluiden suunnittelu, toteuttaminen ja jälkiseuranta
  • Sähköinen ja muu asiakasviestintä
  • Matkapakettiin kuuluvien palvelujen ja etujen tarjoaminen
  • Matkapalveluiden tarkoitusta edistävät kyselyt ja tutkimukset
  • Analysointi ja tilastointi
  • Asiakaspalvelun ja toiminnan toteuttaminen ja kehittäminen

4. Rekisteriin tallennettavat tiedot

Tyypillisesti rekisteriin voidaan tallettaa asiakkaasta esim. seuraavia tietoja:

  • Nimi
  • Postiosoite
  • Puhelinnumero
  • Sähköpostiosoite
  • Suunnistusseura
  • Sukupuoli
  • Syntymäaika
  • Kansallisuus
  • Passin numero ja voimassaoloaika
  • Si-tikun numero
  • Tiedot aiempien WMOC-kisojen osallistumisista
  • IOF Eventor ID-numero
  • Tiedot asiakkaan tilaamista palveluista ja mahdollisista lisätoiveista matkan toteuttamiseksi

Edellä mainitut tietoryhmät ovat ainoastaan tyypillisiä esimerkkejä, eikä luetteloa pidä tulkita kaiken kattavaksi. Tapauskohtaisesti asiakkaasta voidaan tallettaa myös muita tietoja, jos ne ovat tarpeellisia matkan toteutuksen kannalta.

5. Rekisteröidyn oikeudet

Rekisteröidyllä on seuraavat oikeudet, joiden käyttämistä koskevat pyynnöt tulee tehdä osoitteeseen: info@wmoc.fi.

Tarkastusoikeus

Rekisteröidyllä on oikeus tarkistaa rekisteröidystä tallennetut henkilötiedot. Mikäli rekisteröity havaitsee tiedoissaan virheellisyyksiä tai puutteita, rekisteröity voi pyytää meitä korjaamaan tai täydentämään tiedot oikeiksi.

Vastustamisoikeus

Rekisteröidyllä on oikeus koska tahansa vastustaa henkilötietojensa käsittelyä, mikäli rekisteröity kokee, että olemme käsitelleet henkilötietoja lainvastaisesti tai että meillä ei ole oikeutta käsitellä joitain rekisteröidyn henkilötietoja.

Poisto-oikeus

Mikäli rekisteröity kokee, että joidenkin rekisteröityä koskevien tietojen käsittely ei ole tarpeen tehtäviemme kannalta, rekisteröidyllä on oikeus pyytää meitä poistamaan kyseiset tiedot. Käsittelemme pyynnön, jonka jälkeen joko poistamme tiedot tai ilmoitamme rekisteröidylle perustellun syyn, miksi tietoja ei voida poistaa. Mikäli rekisteröity on eri mieltä ratkaisustamme, rekisteröidyllä on oikeus tehdä valitus tietosuojavaltuutetulle. Rekisteröidyllä on myös oikeus vaatia, että rajoitamme kiistanalaisten tietojen käsittelyä siksi aikaa, kunnes asia saadaan ratkaistua.

Valitusoikeus

Rekisteröidyllä on oikeus tehdä valitus tietosuojavaltuutetulle, jos rekisteröity kokee, että rikomme henkilötietoja käsitellessämme voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä.

6. Säännönmukaiset tietolähteet

Asiakasta koskevat tiedot saadaan säännönmukaisesti asiakkaalta itseltään suoraan järjestelmään tai sähköpostitse, puhelimitse, lomakkeella, mobiilisovelluksen kautta tai muulla vastaavalla tavalla.

7. Säännönmukaiset tietojen luovutukset

Emme myy tai vuokraa asiakasrekisterin tietoja kolmansille osapuolille. Luovutamme tietoja kolmansille osapuolille vain seuraavissa tapauksissa:

  • Voimme luovuttaa käyttäjän tietoja kolmansille osapuolille, yhteistyökumppaneille ja viranomaisille, mikäli se on tarpeen palvelun toteuttamiseksi. Tyypillisiä tahoja, joille tietoja voidaan luovuttaa, ovat esimerkiksi lento- ja laivayhtiöt, hotellit, matkatoimistoyhteistyökumppanit sekä rajaviranomaiset. Tietoja luovutetaan ainoastaan siinä laajuudessa, kuin on tarpeen palvelun toteuttamiseksi.
  •  Tietoja voidaan luovuttaa eteenpäin tilastollista, tieteellistä tai historiallista tutkimusta varten edellyttäen, että tiedot on muutettu sellaiseen muotoon, että tiedon kohde ei enää ole niistä tunnistettavissa.

8. Käsittelyn kesto

Asiakastietoja säilytetään rekisterissä viiden (5) vuoden ajan asiakkaan viimeisestä matkaosallistumisvuodesta eteenpäin, ellei laki tai joku muu asetus määrää pidempää säilytysaikaa. Tietoja voidaan säilyttää myös viiden vuoden määräaikaa pidempään, mikäli asiakas on erikseen antanut siihen luvan.

9. Henkilötietojen käsittelijät

Asiakasrekisterin tietoja käsittelee Lounacom Oy:n henkilöstö. Matkakohtaisesti kyseisen matkan osallistujien tietoja voi käsitellä myös kyseillä matkalla mukana oleva matkanjohtaja, matka-assistentti tai vastaava tai matkan toteutuksessa muuten mukana oleva avustava henkilö, joka ei ole Lounacom Oy:n vakituinen työntekijä.

Voimme myös ulkoistaa henkilötietojen käsittelyn osittain kolmannelle osapuolelle, jolloin takaamme sopimusjärjestelyin, että henkilötietoja käsitellään voimassa olevan tietosuojalainsäädännön mukaisesti ja muutoin asianmukaisesti.

10. Tietojen siirto EU:n ulkopuolelle

Henkilötietoja ei normaalitilanteessa siirretä EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle. Tietoja voidaan kuitenkin tarpellisilta osin siirtää EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle niiden matkojen osalta, jotka suuntautuvat EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle.

11. Evästeet ja selailun seuranta

Voimme kerätä käyttäjän päätelaitetta koskevia tietoja evästeiden (”cookies”) ja muiden vastaavien tekniikoiden, kuten selaimen paikallisen tietovaraston avulla. Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka selain tallentaa käyttäjän päätelaitteelle. Evästeet sisältävät usein nimettömän, yksilöllisen tunnisteen, jonka avulla voimme tunnistaa ja laskea sivustollamme vierailevat selaimet.

Kolmannet osapuolet voivat asettaa evästeitä käyttäjän päätelaitteelle käyttäjän vieraillessa palveluissamme tilastoidakseen eri sivustojen kävijämääriä. Kolmansilla osapuolilla tarkoitetaan Lounacomin ulkopuolisia tahoja, kuten mittaus- ja seurantapalveluiden tarjoajia.

Palvelumme voivat myös sisältää linkkejä muihin sivustoihin ja yhteisöpalveluihin, mutta emme vastaa näiden ulkopuolisten sivustojen yksityisyydensuojakäytännöistä tai sisällöistä. Suosittelemme tutustumaan näiden palveluiden yksityisyydensuojaa koskeviin ehtoihin.

12. Mobiilisovellusten yksityisyydensuojaehdot

Mahdollisiin mobiilisovelluksiimme, jotka on saatettu käyttäjän saataville esimerkiksi Applen App Storen, Googlen Playn tai Microsoft Storen kautta, sovelletaan tämän tietosuojaselosteen lisäksi myös kyseisen palveluntarjoajan ehtoja. Lisäksi käyttäjän tulee hyväksyä sovelluksen omat käyttöehdot.

13. Automaattinen päätöksenteko ja profilointi

Emme käytä tietoja automaattiseen päätöksentekoon tai profilointiin.

14. Rekisterin suojauksen periaatteet

Henkilötietojen turvallinen käsittely on meille tärkeää. Käytämme seuraavia suojatoimia tietojen turvallisuuden varmistamiseksi.

  • Järjestelmään sisäänpääsy edellyttää käyttäjätunnuksen ja salasanan syöttämistä. Järjestelmä on myös suojattu palomuurein ja muiden teknisten keinojen avulla.
  • Järjestelmään tallennettuihin rekisterin sisältämiin tietoihin pääsevät ja niitä ovat oikeutettuja käyttämään vain tietyt, ennalta määritellyt henkilöt.
  • Rekisterin käyttö on suojattu käyttäjäkohtaisin tunnuksin, salasanoin sekä käyttöoikeuksin.
  • Rekisterin sisältämät tiedot sijaitsevat lukituissa ja vartioiduissa tiloissa
  • Rekisteristä otetaan säännöllisesti varmuuskopiot
  • Rekisterin sisältävä palvelin sijaitsee palvelinsalissa, joka täyttää Viestintäviraston vaatimukset A-luokan laitetiloille (tärkeät tilat, Viestintävirasto 48 B/2004 M) sekä Valtiohallinnon VAHTI 3-tason vaatimukset


Kokotaulukko

wmoc.fi T-paita, kokotaulukko


Kilpailujen historia

WMOC -kilpailujen historia

Ensimmäiset veteraanisuunnistajille suunnatut MM-kilpailut pidettiin Lahdessa vuonna 1983.  Tuolloin kilpailun järjesti Lahden Suunnistajat – 37 ja kilpailukeskuksena toimi Mukkulan Matkailukeskus. Kilpailun nimi oli Veteran Cup Competition, eikä sillä ollut IOF:n statusta. Myöhemmin kilpailun nimeksi muutettiin Veteran World Cup. Ensimmäiset viralliset veteraaneille suunnatut MM-kilpailut pidettiin vuonna 1988 Ruotsissa. Aluksi kilpailut järjestettiin kahden vuoden välein, mutta vuodesta 1994 kilpailut on järjestetty joka vuosi. Nykyiselle nimelleen, World Masters Orienteering Championships (WMOC) kisat muutettiin vuonna 1998. (Lähde: Sanna Nurmi; Study on Finnish veteran orienteerers participating in WMOC in Switzerland 2010).

Nykyään kilpailuun osallistuu tuhansia suunnistajia ympäri maailmaa. WMOC-nimen aikakaudella kilpailut on järjestetty kaksi kertaa myös Suomessa, vuonna 2007 Kuusamossa ja vuonna 2024 Turussa.

Suomalaiset ja ruotsalaiset ovat olleet kaksi aktiivisinta kansakuntaa osallistumaan kisoihin, monesti ylittäen jopa isäntämaan oman osallistujamäärän. Suomalaisten osallistujaennätys on vuoden 2007 kotikisoista Rukalta, jolloin kisoihin osallistui 2.665 suomalaista, yli 65 % kaikista osallistujista. Turun kisat olivat 4.267 osallistujallaan kaikkien aikojen suurimmat WMOC-kilpailut. Suomalaisia Turun kisoissa oli kuitenkin ”vain” 1.857, yli 800 vähemmän kuin Rukalla. Suomalaisten pienempään osallistujamäärään vaikutti osittain kilpailun ajankohdan osuminen päällekkäin koulujen alkamisen kanssa.

Vuoden 2007 Kuusamon kisoihin saakka kilpailtiin vain yhdellä matkalla. Sprintti tuli mukaan kisaohjelmaan vuonna 2008 ja vuonna 2018 maastomatka jaettiin kahteen eri kilpailuun, keskimatkaan ja pitkään matkaan.

Aiemmat kilpailut:

Vuosi Kaupunki ja Maa Osallistujia Suomalaisia Suomalaisia
osallistujista
(%)
Suomalaisten
mitalit
K/H/P/yhteensä
2028 Turkki
2027 Kansai, Japani
2026 Rzeszów, Puola
2025 Girona, Katalonia (Espanja) 2.441 344 14,1 % 12+9+5 = 26
2024 Turku, Suomi 4.267 1.857 43,5 % 31+25+30 = 86
2023 Kosice, Slovakia 2.734 369 13,5 % 9+12+7=28
2022 Vieste, Italia 2.558 357 14,0 % 18+6+8=32
2021 Velence, Unkari 1.485 187 12,6 % 11+6+11=28
2020 (Ei järjestetty koronan takia)
2019 Riika, Latvia 3.688 724 19,6 % 8+8+9=25
2018 Kööpenhamina, Tanska 4.188 654 15,6 % 6+15+15=36
2017 Auckland, Uusi-Seelanti 1.744 240 13,8 % 5+6+8=19
2016 Tallinna, Viro 3.488 884 25,3 % 11+11+13=35
2015 Göteborg, Ruotsi n. 3.000 8+9+9=26
2014 Porto Alegre, Brasilia 1.571 203 12,9 % 7+6+2=15
2013 Sestriere, Italia 2.603 528 20,1 % 9+10+8=27
2012 Bad Harzburg, Saksa 3.958 654 16,5 % 9+4+6=19
2011 Pecs, Unkari 3.343 639 19,1 % 14+9+10=33
2010 Neuchâtel, Sveitsi 4.100 698 17,0 % 11+4+6=21
2009 Sydney, Australia 1.147 119 10,3 % 1+4+4=9
2008 Marinha Grande, Portugali 3.386 623 17,6 % 13+5+8=26
2007 Kuusamo, Suomi 4.050 2.665 65,8 % 15+12+16=43
2006 Wiener Neustadt, Itävalta 4.097 4+3+7=14
2005 Edmonton, Kanada 1.022 6+5+5=16
2004 Asiago, Italia 2+5+5=12
2003 Halden, Norja 7+5+4=16
2002 Bendigo, Australia 1.263 2+2+2=6
2001 Nida, Liettua 6+5+8=19
2000 Feilding, Uusi Seelanti 6+5+7=18
1999 Aarhus, Tanska 0+10+4=14
1998 Novy Bor, Tsekki 4+5+3=12
1997 Minnesota, USA 5+3+5=13
1996 Murcia, Espanja 3+5+5=13
1995 Pietari, Venäjä 8+5+5=18
1994 Strathspey, Iso-Britannia 2+2+7=11
1992 Tasmania, Australia 2+4+2=8
1990 Körmend, Unkari 5+7+4=16
1988 Åmål, Ruotsi
1986 Mysen, Norja 1+1+5=7
1983 Lahti, Suomi 1.623 3+5+11=19


xxx_Kilpailumaastot 2019

Kilpailumaastot

Sprintin karsinta – Dzegužkalns

Sprintin karsinta käydään Riikan kaupungin länsiosassa sijaitsevalla Dzegužkalnsin alueella. Alue sisältää sekä sokkeloisia katualueita että puistoja.

Kartta: ISSOM standardi, mittakaava 1:4000, käyräväli 2 m, uudelleenkartoitus 2018


Sprintin finaali – Vecrīga (Riikan vanhakaupunki)

Riikan vanhakaupunki on kuin pieni keskiaikainen kaupunki. Alue koostuu useista kapeista kaduista ja epäsäännönmukaisista kujista, joista osa on umpikujia.  Riikan vanhassakaupungissa pääset nauttimaan suunnistuksesta yli 800-vuotisen historian ympäröimänä.

Kartta: ISSOM standardi, mittakaava 1:4000, käyräväli 2 m, uudelleenkartoitus 2018


Maastomatkojen karsinta ja keskimatkan finaali – Bumbukalns

Bumbukalns sijaitsee Riikan länsipuolen mäntymetsävaltaisilla dyyneillä. Maasto on osittain tasaista, mutta paikoitellen korkeuseroja voi olla 20 metriä. Maasto sisältää vaihtelevasti sekä metsäalueita että avonaisempia alueita, tarjoten haasteita sekä metsämatkojen karsintaan että keskimatkan finaaliin. Bumbukalnsin mäntymetsissä yhdistyy vauhdikas maastopohja teknisesti haastavaan suunnistukseen.

Kartta: ISOM standardi, mittakaava 1:7 500 tai 1:10 000 (ikäsarjasta riippuen) , käyräväli 2,5 m, uudelleenkartoitus 2018


Pitkän matkan finaali – Garezeri

Pitkän matkan finaalimaasto sijaitsee Riianlahden rannalla Riikasta koilliseen. Alue on osa laajaa mäntymetsävaltaista hiekkadyynialuetta. Garezeri on luonnonsuojelu- ja ulkoilualuetta, jonka johdosta alueella ei ole tehty pitään aikaan kaupallisia metsänhoitotoimenpiteitä. Aluskasvillisuus on niukkaa ja alueella voit törmätä myös suppiin sekä avoimeen hiekkarantaan. Alueen sisältämät suoalueet, jyrkät hiekkadyynit sekä polkuverkosto vaativat kilpailijoilta nopeita reitinvalintaratkaisuja.

Kartta: ISOM standardi, mittakaava 1:7 500 tai 1:10 000 (ikäsarjasta riippuen) , käyräväli 2,5 m, uudelleenkartoitus 2018


Avainsanat:
wmoc | wmoc2019 | wmoc2020 | wmoc2021 | wmoc2022 | wmoc2023 | wmoc2024 | wmoc2025 | wmoc2026 | wmoc2027 | wmoc2027 | wmg | wmg2027 | wmg2029 | suunnistus | veteraanisuunnistus | veteraani-mm | suunnistusmatka | suunnistusmatkat | valmismatka | valmismatkat | matkapaketti | matkapaketit | pakettimatka | pakettimatkat | ryhmämatka | world masters orienteering championships | veemokki | weemokki | suunnistuksen veteraanien mm-kilpailut | veteraani | veteraani-mm | mm-kisat | kansai | kobe | japani | fuji | espanja | katalonia | catalonia | girona | barcelona | puola | krakova | rzeszów | turkki | australia | perth | portugali | o-meeting | portugal ”o” meeting | pom | lissabon | algarve | loule | mira | pom2024 | pom2025 | pom2026 | scottish6days | scottish 6 days | s6d | skotlanti | skotlannin rastiviikko | edinburgh | royal deeside | braemar | oocup | irlanti | killarney | majoitus | accommodation | suomi | turku | finland | turku | hiihto | hiihtomatka | hiihtomatkat | vuontisjärvi | lapponia | lapponia-hiihto | lapponiahiihto| pallas-ylläs | pallas-ounastunturi | 2020 | 2021 | 2022 | 2023 | 2024 | 2025 | 2026 | 2027 | 2028 |